Porin keskustan tuntumassa Kirjurinluodossa on tomoottajien epävirallisen fiiliksen mukaan lähialueen paras fribarata. A-rata (eli amatööripuoli?) käsittää yhdeksän väylää Kirjurinluotoareenan läheisyydessä ja P-rata (eli propuoli) 12 vaikeampaa väylää muutaman sadan metrin päässä toispualjokkee.
Radat ovat selvästi merkittyjä, hyvin suunniteltuja, vaihtelevia ja hyvin hoidettuja. Teet ja korit ovat hyvät, hyväkuntoiset ja toimivat. Mitäpä muuta sitä hyvään fribahetkeen kaipaisi? Tietysti hyviä heittoja.
Väylillä on vaihtelua pituudessa 56 metristä 233 metriin ja korkeuserojakin muutamia metrejä, vaikka pääasiassa tasaisella mennäänkin. Radat kulkevat pääasiassa puistomaalla, mutta puustoisempiakin väyliä löytyy erityisesti pro-puolelta, ja useammallakin väylällä vähän epäonnistuneet heitot voivat päätyä helposti puuhun, pusikkoon, jokeen tai ob:lle. Toisaalta radoilla on monta helppoakin väylää, joissa par tuntuu epäonnistuneelta suoritukselta.
Ensivaikutelmalta tuntuisi, että rystyheittäjä on hiukan niskan päällä, koska selkeitä kämmeneltä paremmin avattavia ei montaa ole. Toisaalta montaakaan erityisen vaikeata avauspaikkaa ei ole ylipäätään. Silti useammalla väylällä varsinaisesta draivauksesta ei voitane puhua, koska hiljaisella tarkalla heitolla pääsee parempiin tuloksiin.
Väylien suunnittelussa pluspuolella voitaisiin mainita myös se, että rata ei rankaise "hyvistä heitoista", eli oikestaan vain parilla väylällä ob on alle 10m päässä korista. Esimerkiksi A-radan nelosväylällä kori on 5-6 m pääsä korista, joten holaria siinä tuskin kannattaa lähteä hakemaan, vaikka väylän pituus onkin vain 72m. Mielenkiintoisena suunnittelukuriositeettina P-radan viimseillä väylällä avausheitto pitää heittää yli joen suht kapeasta kolosta joen molemmin puolin. Heitto pitäisi lisäksi lentää sellaise 50m. Ainakin ensimmäisellä kerralla kun heittelemässä olimme, oli joessa paikallinen kiekkokalastaja ja saalistakin oli kuulemma tullut 15 kiekon verran.
Huom! Toistaiseksi kirjurin tuloskirjaus ei toimi oikein discgolfscores.netissä, vaan siellä on vanhentuneet tiedot.
Plussia:
+hyvin hoidettu kaikin puolin
+vaihtelevat radat
+riittävästi tekemistä ja haastetta (21 erilaista väylää)
+hyvin tilaa heitellä
+tiukat ob-alueet
+hyvä rolleriheittäjä tykkää monesta väylästä
Miinuksia:
-areenan rata poissa käytöstä erilaisten tapahtumien takia paljon kesällä
-välillä aika häijyt merituulet
-muutamalta tiiltä on revitty ohjetaulut, joten välillä menee vähän arpomiseksi P-radalla
-nokkoset!
-tiukat ob-alueet
Porukan pohjatulokset:
A-rata:
Jarmo 29
Tapani 30
Matti 42
Mari 48
Ekan reissun tulokset puuttuu...
P-rata:
Tapani 42
Jarmo 43
Matti 47
Mari 62
Koko rata kerralla:
Tapani 73
Jarmo 76
Matti 89
Mari 110
Birdieitä on saatu ainakin seuraavasti:
a1 - Jarmo
a2 - Jarmo, Tapani
a3 - Jarmo, Tapani
a4 - Tapani
a7 - Tapani
a9 - Jarmo
P1 97 P2 63 P3 78 P4 90 P5 91
P6 118 P7 134 P8 56 P9 220 - Par 4
P10 144 P11 109 P12 85
Par 37 - 1285m
------
A1 188 Par 4 A2 77 A3 75 A4 72 A5 108
A6 233 Par 4 A7 58 A8 107 A9 82
Par 29 - 1000m
-----
Eli: Par 66 - 2285m
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rataesittely. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste rataesittely. Näytä kaikki tekstit
elokuuta 12, 2009
elokuuta 08, 2009
Rataesittely 2: Yyteri
Merg-Borgin dyyneillä kiertelevä 11-väylän ja 10 korin rata, on käyty
tomoottajien toimesta testaamassa 4-5 kertaa eri ryhmillä. Väylät ovat suht vaihtelevia niin pituuden kuin korkeuden puolesta. Varsinaisesti mitään erityisen vaikeita väyliä ei ole, mutta meren rannalla usein käyvä tuuli tekee välillä tepposet, ja varsinkin alivakaat kiekot lentelevät välillä minne sattuu, eli suorat ja avoimetkin väylät ovat välillä hankalia.
Plussia:
+11 väylää, joissa hyvä flow, eikä samaan koriin heittäminen haittaa
+hyvät väylämerkinnät, joissa väylän numero ja pituus
+väylänumerot myös koreissa
+yleensä hyvin tilaa
+korkeuserot
+rata on aina hyvässä kunnossa, koska sitä ei tarvitse huoltaa
+tuuli tuo haastavuutta muuten helpolle radalle
+periaatteessa toimiva tiisysteemi lautalavoilla
+alueella on vessoja ja ravintoloita tarvittaessa
Miinuksia:
-kova tuuli vie mielekkyyttä muuten ihan kivalla radalla
-pari käyttökelvotonta tiitä
-korien ketjut meriveden ruostuttamia ja muutenkin painavia, joten kenttämestarin erikoisia pomppuja tulee turhan usein
-friba-kulttuuria ei ole, joten välillä radalla on 30 hengen pooleja, välillä auringonottajia keskellä väylää tai korin alla, välillä satunnaiset matkailijat nostavat tai ottavat kiekkoja maasta
Tomoottajien enkkoja 8.8.-09:
Tapani +2 (4 kierrosta)
Jamo +4 (5 kierrosta)
Opa +9 (2 kierrosta)
Hapa +26 (1 kierros)
Ratakartta: http://www.pori.tut.fi/~tammisto/mustavaris/yyteri/yyterikartta2006.gif
Radan tiedot:

| Väylä | 1 | 2 | 3 | 4 | 5 | 6 | 7 | 8 | 9 | 10 | 11 | Yht. |
| par | 4 | 3 | 3 | 4 | 3 | 3 | 4 | 3 | 3 | 3 | 2 | 35 |
| pituus | 143 | 73 | 92 | 163 | 77 | 70 | 133 | 89 | 99 | 113 | 59 | 1111m |
Labels:
rataesittely,
yyteri
elokuuta 07, 2009
Rataesittely 1: Vihioja
Virta vie, virta tuo...
Vihiojan pelipuistossa on Tampereen vanhin? rata, joka on myös monen tomoottajan ensituttavuuksia. Tampereen Nekalassa sijaitsevan 9-väyläinen helpohkon puistoradan pikanttina tunnuspiirteenä on tautisen ärsyttävä nimikkorutakko Vihioja. Kaikki väylät par 3:sia, vaikkakin toiset huomattavasti helpompia heittää pariin ja alle kuin toiset.
Pistoolia:
+hyvin hoidettu puisto
+aloittelijaystävällinen
+kelvolliset tiit ja korit
+nopea kiertää
+vaihtuvat korinpaikat
Kräpistä:
-Vihioja
-välillä liikaa väkeä
-heikohko flow, koska muutamat radat leikkaavat ja joutuu odottelemaan toisia väyliä vaikka oma olisi vapaana
-ei siltoja yli Vihiojan
-Vihioja
Vihiojan ratakartta: http://www.dgct.fi/radat/vihnu/dgmap.swf
Videoesittely tuubissa: http://www.youtube.com/watch?v=WtIEXAo4BB8
Tomoottajien enkkoja 7.9.2009:
Jamo -1
Tapani +-0
Tare +2
Pete +4
Hapa +4
Basso +5
Tabu +7
Jukka +14
Mari +18
edit: Hapa lisätty listoille.

Vihioja
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)