Näytetään tekstit, joissa on tunniste Myllymäki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Myllymäki. Näytä kaikki tekstit

syyskuuta 18, 2010

kesäkuuta 30, 2010

Viikkokisojen kesäsarja - NYT STE MUKAAN PAT!

Viikkokisoissa lähestytään kohta puoltaväliä ja kärjessä hilluu jotain ihan höpöhöpönimiä (Markku, Saku, Misi). Viimeisten 3-4 kisan osallistujamäärätkin on olleet ihan olemattomia (ja mitkään kaatosateet/ukkoset/juhannukset/ydinlaskeumat ei ole mitään syitä jäädä pois).

Nyt pitäis alkaa Tomoottajien riveistä löytyä sitä kisahenkeä ja oikea aika lyödä sivuvetoja. Mä esimerkiksi haastaisin kaikki halukkaat 10 €:lla sarjan loppupisteskabaan, vaikka itekin olen vielä siellä pohjamudissa. Lisäks voisin heittää vaikka joka kisan reikäpelinä, katto saa lisää haastetta jos jollain ei riitä mielenkiinto perussarjaan.

Kattelin myös rankingpistetaulukkoa ja siellä on esim Isohannu vielä putoomassa finaalista kokonaan?!"!? Onko normaalia, kumminkin hallitsi syys(ryhmän)sarjan raakakisoja?

Mikä mättää, missä mennään? Onko se 10 minuuttia aikaistettu kisa liian aikainen? Onko pupu mennyt pöksyyn, surkeet!

toukokuuta 15, 2010

Ylläpitohommia mylliksen ja vitosen radoille

Myllymäki
-kerätään roskat radalta, erityisesti montulta
-siirretään ykkösen kori noin parin metrin korkeuteen rinteeseen
-haravoidaan/harjataan hiekkatien reuna, jotta saadaan selkeä ob-linja
-laitetaan pari tikkua polun reunaan, tai jokin muu systeemi, merkitsemään pururataväylän tiipaikkaa
-kaivamaan väyläkylttejä syvemmälle, tai katkaisemaan tolppia, että saadaan kyltit alemmas (ettei kukaan mauno lyö niihin kättänsä).
-siirtää muovimatto väylältä "11", seiskan tiille

5-tieristeys
-risukasojen raivaus loppuun kolmosväylän puolesta välistä, ja oikealle puolelle väylää kasattujen oksien siirtäminen kauemmas tai jopa ladun vasemmalle puolelle (eli vähän huonosti aluks siirrettiin)
-kolmoselta ekan ison männyn oikealta puolelta pari alaoksaa pois ja keskellä olevan männyn pari vasenta alaoksaa, koska ovat juuri optimiheittolinjalla
-risukasat nelosen matkalta joko pitkälle vasemmalle tai korin taakse
-kutosen putsaus loppuun
-seiskan varrelta kasoja hemmettiin ihan siitä väylän reunalta
-kasin tuubista ekojen puiden kuolleet oksat hemmettiin
-kasin korin siirtäminen puun takaa joko puolisen metriä vasemmalle tai oikealle, jolloin siihen tulee enemmän hinkua yrittää sisään esim 10m putteja, jolloin monttu tulee enemmän peliin. Nyt kori on niin ikävästi puun takana, että lyhyeksi jäänyttä heittoa ei ole oikein mitään järkeä yrittää sisään. Siirrolla saadaan lisää kakkosia ja nelosia, nyt liian selkee kolmosväylä.
-ysin stadionilta raivaussahalla kuolleet kräpätaimet hemmettiin, eli stadikka tasaseks
-ysille jonkinlainen kunnon polku alas?
-ysin "sweet spotti" vähän leveämmäksi, eli oikean takakulman reunasta pikkuisen ainakin kuolleita risuja pois
-ysin korin ympäristöstä kuollutta roskaa pois, eli esim korin takan olevan rinteen aluista ne kuolleet risukot hemmettiin.

-takaysin siistiminen voitais aloittaa, siitä tarkempia tietoja myöhemmin
-betonijalat koreille, jotka on nyt "oikeassa" paikassaan (eli periaatteessa kaikki muut paitsi 8
-tiitolpat paikoilleen (ne on nyt uikin varastossa)

Foorumilla lisää keskustelua.

toukokuuta 04, 2010

Myllymäki viikkokisat 2010 #2 la 8.5. klo 12.50

Ilmoittautuminen kisaan 12.50 mennessä ja kisa alkaa 13.00, tule siis ajoissa paikalle!

Osallistumismaksu 2€ per kisa Tomoottajilta ja muilta 3€ per kisa. Vaihtoehtoisesti voit ostaa kausikortin, jolla voit heittää kaikissa kauden kisoissa. Kauden aikana heitetään 20 kisaa, joista osa heitetään tulevalla 5-tienristeyksen radalla, mikäli se valmistuu hyvissä ajoin.

Kisoissa heitetään kahteen kertaan Myllymäen normaali 9-väyläinen layout ja lisäksi ns. "kymppiväylä", eli pururataväylä. Voittaja ratkeaa tasoituksen mukaan, joten kaikilla on mahdollisuus voittaa. Tasoitussysteemi on selitetty foorumilla tarkemmin.

Osta kausikortti ja säästät (rahaa ja vaivaa):
Kausikortin hinta on:
Tomoottajien jäseniltä 30€
Tomoottajien juniorijäseniltä 20€
Muilta 45€

Palkintoja kisoissa jaetaan seuraavasti:
1-9 heittäjää - voittajalle Star-kiekko
10-14 heittäjää 1. Star, 2. Dx
15-19 heittäjää 1-2. Star
20-24 heittäjää 1-2. Star, 3. Dx
25-29 heittäjää 1-3. Star
30-34 heittäjää 1-4. Star
35-39 heittäjää 1-4. Star, 5. Dx
40-44 heittäjää 1-5. Star
45-49 heittäjää 1-6. Star

Lisäksi sarjan päätteeksi jaetaan parhaille palkintoja. Loppupisteisiin lasketaan 8 parasta kisasuoritusta, joten aina ei tarvitse onnistua.

Kysy lisää, jos jokin mietityttää. Nämä kisat ovat todella helposti lähestyttäviä, ja melko leikkimielisiä, mutta pelataan kuitenkin suurinpiirtein sääntöjen mukaan. Joten tulkaa ehdottomasti ajoissa paikalle, että ehditään tehdä poolit ja päästään fiksusti liikenteeseen. Viikkokisojen aikana radalla on kisaajilla "etuajo-oikeus".

Raakatulosten mukaan jaetaan rankingpisteitä, joiden mukaan 20 parasta kutsutaan ylimääräiseen bonuskisaan.

huhtikuuta 27, 2010

Myllymäen jälkimainingit Kauhajoen jälkeen

Malauta, tuli painettua pari kierrosta yksin Myllymäen rataa ku Pete ja Jamo luovutti Kauhajoen jälkeen. Ejjaksa kirjottaa Kauhajoen keissistä enempää, sieltä varmaan molemmilta edellämainituilta tulee jos jonninnäkönen raportti.

Myllymäes tuli sit kierrettyä 11-väylänen ja 9-väylänen. Sää oli toista luokkaa ku Kauhajoella, pari muutaki heittäjää tuli nähtyä.

11: +2
9: -3

Putit oli ääryyttä Myllymäen radalla. Voisinko sanoo että 9/10 8m putista meni sisään. Avaukset oli kans helevetin hyviä, painoin sitte seiskatiiltä siihen kasin tiin eteen ojaan avauksen.

Alkaa oleen pelikunnossa jo ja hyvä niin koska heittelykausi tulee olemaan PISIN.

EDIT: Tuli muuten painettua oma enkka tolle 9-väyläselle tälleen alkukeväästä. Komiaa.

Viikkokisojen kesäkausi alkaa!

Huom, huom. Nyt alkaa kesäkausi osittain uusilla kujeilla. Nyt viimeistään kannattaa hoitaa jäsenmaksut kuntoon, koska osallistumismaksut on alhasemmat jäsenille. Lisäksi kausikortit tuli myyntiin. Tsekatkaa foorumilta.

huhtikuuta 17, 2010

Jämillä kävi pieni vire


Kevyttä lounatuulen virettä oli tänäänkin Rovaniemellä.

Painettiin Ruohosen kanssa aamulla koohon, ja stopattiin Jämillä kiertämässä kesän (oliko se ny kesä) eka rundi. Paikalli oli varmaan kilo jotain liidokkipörrääjiä ja talvitriatlonisteja, mutta haittasko se meitä? Ei haitannu, mutta se heijaaheijaafallatulivuorimegatrontuuli vähä haittas. Kiekot meni pääosin KC-kulmassa (ei siis Ken Cliimo vaan Kevin Costner) ja suuntana vähintään joka toisessa oli Lavian Sale.

Kakkos-kolmosväylien kohdalla huomattiin että siä oli käyny Killiki pelailemas, eikä vissiin ollu avaus tullu ihan kupille. Tarkkasilmäset huomaa singon- ja hampaanjäljet. Tosin siellä kävi semmonen 666 bofoorin tuuli, että oli ne senkin takia voinu kaatua.

Seiskalla Ruohosen avaus tuli siihen harjun päälle ja katteli, että normiputilla heitto olis välillä laavun katto - vuokatin hiihtoputki, joten ajatteli kokeilla vähä erityyppistä mäkkaiverratkaisua. Voitte itte päätellä, että oliko noili ratkasu?



EEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEEI ME SILLAI SEOTTU KU SE VIELÄ MENI SISÄÄN!

Ysillä sitte joku pralttu otti mun avausheiton maasta ja tähtäs pahimmin sen jonku mersun kylkeen - tuuli pelasti siltä maalauslaskun. Ryötettä siis oli ja lähdetiin painaan Myllymäkeen.

Siellä heiteltiin 2-3 rundia sinne tänne erimoisilla ryhmillä. Hyvääki settiä tuli, mutta myös jorpakkoon meni taas muutama lätty. Tosin sieltä myös löytyi Jarmon viime syksynä uppohautaama extiäcaliiberi.

huhtikuuta 10, 2010

kesäpelin tuntua ja viä jotain erittäin hyvää ekstraa päälle.

nonniin painetaan tänne sitte oikeen ekalla kierrosraportilla

onniin lumet sulanu jo joka paikas et tos kolmen aikaan päivällä vähä puhelua santerille ja lähettiin koittaan kevään ensinmäistä Jämiä. No lunta oli vaan yhdes paikas ladulla, joten ei haitannu mitään muuta ku kolmosväylän avausta. Muuten ihan asiallista ku kuivalla sai jo availla. Ei siis sitä talven äärimmäistä liukkaisuuspaskaa. Enny tarkkaan muista tuloksia ku en kirjannu mut Santerilla tais olla +8 eka kierros ja toinen sitte jotain samaa luokkaa. Itellä eka kierros DNF ku seiskalla tuuli vei mäen yli pohjalle asti eikä jaksanu hakee. Toinen kierros sitte tais olla sen +2 muistaakseni.

Mirsin kans sitte viä ku ei ollu mitn tekemistä ni lähettiin painaan myllymäkee. Hienoo ku ei ollu lunta misää. (saappaita ny vähä tartti) 2 kierrosta pelattiin. painoin sitte kutoselle HOLARIN. Jumalauta sitte mirsin kans huudettiin paljon. Komia kämmen Champion Bossilla ja suorilta kippoon. NOILI hienosti alko kesän frisbiit heti holarilla. Muutenki sitte kierros ihan jees pelaamista. putit ny oli vähä aasinpaskaa mut avaukset ääryyttä.

seeeeemmosta

huhtikuuta 07, 2010

Talvikauden finaalitapahtuma 23.-25.4. Myllymäessä

23.-25.4. heitetään Talvisarja päätökseen 3 kisan seolla.
1. kisa iltakisana perjantaina klo 18.30.
2. kisa lauantaina iltapäivällä klo 17.00
3. kisa sunnuntaina aamupäivällä kello 13.00.

Vedetään talvi pakettiin oikein kunnolla ja alotetaan kesäsarjan treenaus samalla. Talvisarjassa on edelleen kaikki auki ja kenellä tahansa on mahikset voittoon. Mä tietysti toivon, että tulee vettä ku esterin ekstiästä ku oon tuurilla päässyt sarjan kärkeen tässä vaiheessa.

Joka kisasta tulee erikseen palkinnot ja pisteet ja lisäksi sitten sunnuntain kisan päätteeksi palkitaan koko sarjan parhaat. Jotain ekstraakin on luvassa.

Järjestetään lauantaina ennen kisaa siinä neljän maissa pieni käytettyjen kiekkojen tori, jos jotakuta kiinnostaa tehdä löytöjä tai tuoda omia sutkuja kiertoon.

Foorumille uhoamiset ja tota torikamaa vois vähä listata etukäteenkin, jos siltä tuntuu.

maaliskuuta 25, 2010

Viikkokisat jatkuu

Myllymäkeen kaikki rämpimään lauantaina klo 13.00.

marraskuuta 09, 2009

Karvalakkisarjan osakilpailu 28.11.

Jees, foorumille tälläsin jupinaa, ja siellä voi käydä ilmoittautumassa.

Ainakin edellisissä kisoissa mukana on ollut ihan Suomen (eli Euroopankin) kermaa, joten jos haluaa päästä heittelemään kovien kavereiden kanssa kohtuu leikkimielisessä kisassa, niin nyt olisi tsäänssit tutulla radalla.

marraskuuta 01, 2009

DISC GOLF VILIMI

Elikkäs sain valmiiks tommosen ääryysvideon. 35min frisbii leffa jossa starraa mä isohannu tapani pösö ja karvinen. kuvattu tos joku aika sitte seinäjoen joupiskassa, jämillä ja myllymäki am ja pro rataa. video on upattu nyt jaakkolan artun ääryyservulle, josta nyt ainaki jaakkola ite, heikki, isohannu kellä ne tunnarit ny o ni voi ladata sen sieltä upload kansiosta nimellä Tomoottajat disc golf 2009. Muut sitte, jotka tän haluaa nähdä niin ottakee yhteyttä joko edellämainittuihin tai sit suoraan meikäläiseen vaik mesellä (teemurossi@hotmail.com) ni laitetaan sendiin vaik yön ajaks. Videon koko on suhteellisen iso, koska mä SAAAAAAATANA en osaa enkä ymmärrä noitten vehkeitten päälle mitää. (aja se jonku codecin läpi ni se o pienempi) KYYYYYYLLLÄ MÄ OSAAN.
Mut anyway ni sendiin varata vähä aikaa. SEEEMMOSTA

lokakuuta 31, 2009

Myllymäessä tapahtui 31.10.2009

Joo-o, painoin sitte ryöttäsen ennätyksen! Mun vanha ennätys oli +3 siinä 9 väyläsellä radalla ja nyt painoin +2 mut siinä oli mukana se pururadan väyläki. Että semmosta tapahtu tänään. UUUUUUUSKOOO varmaan kaikki ku yksinäni heitin :D Varsinki ku en todellakaan heitä huomises kisas niin hyvin :D

lokakuuta 19, 2009

Myllymäki 19.10.2009.

Oltiin tos äiteen kans heittämäs yks kierros. Oli kiva ilma, mutta ei menny kauheen hyvin. Ensin ku oltiin ykkösväylällä ja olin menossa mäkee alas niin vähä liukastuin. No ei siinä mitään mutta LIUKASTUIN TOISEN KERRAN ja nyrjäytin siinä sitte nilkkani. Koko kierroksen siinä sitte yritin kävellä. Kasiväylällä äiti heitti kiekkonsa OB:lle ja etittiin sitä, mutta onneks sitte Riipin Janne ja Tommilan Jukka tuli siihen auttaan niin Jukka sitte löysi sen. Hienoja miehiä :D

Mut joo, ei menny kovin hyvin tänään. Mun tulokseks tuli +8. Äitille tuli +14. Sillä meni ihan hyvin tällä kertaa.

lokakuuta 02, 2009

Mestaruuskisojen rataa testaamassa

Oltiin isolla lössillä reenaamas/testaamas Mestaruuskisojen rataa. Tänään pääsi ekaa kertaa kunnolla koittaan kaikkia väyliä, ku oli irtokori mukana. Parhaillaan lössissä kiersi toistakymmentä henkee. Sää oli kutakuinkin mitä parhain, eli vettä tuli mukavina kuuroina niin, että miehet, kiekot ja maa pysyi märkänä. Kisasää siis. Tuloksia saatiin parin kierroksen aikana seuraavasti:

Pete +1, +2
Vaajasaari +6, +1
Tapsi +4, +8
Opa +8, +10
Santtu +9, +12
Skinnari +8, +15

Erot oli ainakin yhteistuloksia ajatellen varsin selkeät. Tuloksista jokainen voi tehdä johtopäätelmiä siitä, kuka on kisan suosikki, ainakin tästä ryhmästä. Toki sitte tulee viä liuta oikeen niinku kovia jätkiä, jotka kumminki putsaa pöydän.

syyskuuta 28, 2009

Lauantain Tre+Julku

Heidi ja Harri ajeli lauantaiaamuna Tampereelle ajatuksena heittää ainakin pari kiekkiä Vihnussa. Radalla oltiin jo 11 kieppeissä aamusella ja mukaan tuli vielä allekirjoittanut ja Ruohonen. Maa oli hiukan kostea, ja Vihioja oli vielä kosteampi (tuli taas testattua). Pari kierrosta heitettiin tuloslaskennalla ja muille tuli hyviä tuloksia, mulle paskoja kun pistin obta kummallakin kiekillä. Harri varmaan muistaa tulokset ja läppää tähän?

Lopuksi jäätiin vielä ihailemaan Meresmaan ja Kotkan draivitreenejä ja koitettiin vähän omaksua tekniikkaa. Meresmaa näytti vielä hidastettuna pyörähdysvauhtia kun meidän tekniikka oli ilmeisesti lievästi sanottuna perseestä ainakin Kotkan kommentista päätellen: "kuinka paljon pidemmälle vielä menee tavallisella heitolla?" =P

Vihnun jälkeen lähdettiin syömään ja Verkkokauppaan ja oltiin jo oikeastaan lähdössä Kpäähän, mutta sitten Harrilla oli poltteet käydä vielä Julkussa kun ei siihen niin usein tilaisuutta saa. Heitettiin ensin propuoli, koska sitä Heidi ei ollut aiemmin heittänyt, eikä oikein jaksanut heittää koko rataa. Se menikin ihan kivasti oikeastaan kaikilta ja sen takia sitten minä ja Harri haluttiin heittää a-puolikin. Mulla meni sekin riittävän hyvin (ei kovin hyvin) että sain nipistettyä enkasta yhden heiton, eli koko rata +3 ja Harri paransi omaa enkkaansa aika monta heittoa (5 tai 6) ja sai muistaakseni +19. Ja tähän mahtui 3 todella surkeasti mennyttä väylää. Kiva oli keli ja on se vaan hyvä rata. Joku oli käynyt tasoittamassa paria tiitäkin, niin ei ollut ihan niin kauhea pelto muutamassa kuin viimeksi.

Lopuksi vielä käytiin tsiigailemassa tilannetta Myllymäessä ja heitettiinkin kiekki siihen.

Sunnuntaiaamuna ennen viikkokisoja kävin sitten testailemassa pyörähdysvauhtia urheilukentällä ja sainkin siihen hiukan tatsia. 30:stä heitosta 8 meni yli 120 metriä ja pisin jalkamitalla 143. Sitten ennen viikkokisaa heitin siitä pygmin pihan keskeltä melkein yli montun. Kiekko osui rinteeseen puoli metriä yläreunasta. Se olis menny tautisen pitkälle jos olis jaksanu yli reunan.

syyskuuta 26, 2009

Heittelyjä 25.-26.9.

Perjantaina painettiin Myllymäkeen kunnon lössillä. Kierrettiin useampi rundi, porukkaa tuli ja meni. Itsellä viimeisen kierroksen kruunuksi tuli oma enkka -5, joten vanha enkka parani heti kahdella suorituksella. Birdit itselleni peruksista peruksimmilla väylillä (1, 3, 4, 7, 9) Friban jälkeen painoimme änäriä ja pekinkiä vain!

Myllymäki 25.9.
heikkiv: -2, -4, -3
Naamis: -2, -1, -4
BlackRaider: -1, 0, -1, -5
rossi: -2, -1, 0, -1
petri-maria: +1, -2, 0, -1

Lauantaina lähdettiin sitten Rossin ja Majakäen, heh, kans Jämpälle, ja siellä kolme sekoo. Alotin hyvin enkkaa sivuten +1, mutta sitte romahdin perus kräpäpaska tasolle, tuplabogia ja muuta kuraa. Rossi "lämmitteli" pari kiekkaa, ja viimesellä rävähti personal best eli -3. Vakuuttava setti. Käki alotti enkallaan, tosin vaan pari kiekkiä alla ikinä misään koskaan mitään tätä touhua, mutta sitten väsymys tai uskonpuute hiipi ja tulos hiipui kahdella vikalla kiekillä.

Jämi 26.9.
rossi: +4, +5, -3
BlackRaider: +1, +5, +4
Käki: +10, +11, +12

Jämin jälkeen Rossin kans painettiin viä Myllymäki pariin kertaan, tosin mulla jäi eka kiekka mystisesti kesken. Perus pari alle ihannetuloksen tahtia kasille, siinä kaks kertaa mandosta ohi ja kolmas ob:lle. Sääntöjen mukaan 7. heitto olis lähteny, ja korille viä matkaa tovi. Heeeeeeitin mä loppuun asti. Kokosin kumminki itteni seuraavaa kiekkaa varten, ja se menikin ihan kivasti.

Myllymäki 26.9.
rossi: -2, -4
BlackRaider: dnf, -3

Tänään taas pekinkit kehiin! Pistari peli.

syyskuuta 21, 2009

TeeBird vs. Roc - kumpi voitti?

Ostin juuri TeeBirdin ja Rocin, molemmat itselleni lähes täysin uusia tuttavuuksia. Molemmat ovat suosittuja ammattilaisten keskuudessa, joten pakkohan itsekin sellaiset oli hankkia. TeeBird on suhteellisen vakaa fairway driveri ja Roc huippuvakaa midrange.

Kiekot eivät varsinaisesti ole toistensa vaihtoehtoja, joten otsikko on vähän harhaanjohtava. Versus merkintä viittaakin siihen, että heitin Myllymäen radan harjoittelu ja testimielessä kahdesti läpi niin sanotulla yhden kiekon taktiikalla. Eli heitin molemmilla kiekoilla kaikki heitot draiveista putteihin, ja kiersin radan kahteen kertaan.

No kumpi voitti? Yhteistuloksissa Roc oli parempi, mikä ei sinänsä ollut yllätys. Roc on ryöttäsen hyvä kiekko, ja toki sopii paremmin putteihin kuin draiveri. TeeBird oli ehkä vielä hieman vakaampi, mitä odotin, joten sen kanssa meni aikansa, ennenkuin pääsi paremmin jyvälle. Tulokset olivat molemmilla kierroksilla ja molemmilla kiekoilla ihan kelpo luokkaa, omaan tasooni nähden siis. Lähes kaikki tyrät (eli bogit ja yksi tupla) olivat seurausta heikoista puteista, joten kiekkojen piikkiin ei niitäkään voi laittaa.

Hyviä kiekkoja molemmat, varsinkin Rocista tuli imiidetli oma ykkös midrange. Rocin kaltaisella kiekolla on varsinkin Myllymäessä paljon käyttöä, sillä lyhyet väylät pystyy hyvin painamaan midrange kiekolla. Samoin voisin kuvitella, että Jämillä Roc voisi olla kova sana, sillä se lentää VAIN suoraan (jos osaa heittää). Kapeahkot puuväylät ovat kuin tehtyjä Rocille. TeeBird vaatii vielä hieman opettelua, sillä se on hieman erilainen kuin muut driverini. Fairway driverina sekin on varmasti silti omiaan varsinkin lyhyemmille "draiveriväylille".

Tulokset:
Roc: -2, -1
TeeBird: +1, -1

Myllymäki huumaa ja jämi äxtiäsekoo

Sunnuntaina aamusta painoin heti myllymäkeen reenailemaan tulevaa viikkokisaa varten. aamun ekoista tunneista lähtien olin opastamassa juhania ja sikkeriä frisbeegolfin saloihin ja hyvinhä se sitten meni. Juhani oli heti jo ennenku päästiin alueelle ni miestä et kuinka ylivoimanen se tos lajis on ja sikkeri tapansa mukaan vaan esiintyi tyynesti ja antoi näyttöjen vasta puhua. Minkäänmoisia kirjauksia ei tästä tehty paitsi oma -2 jonka siinä opetuksen sivussa heitin. Juhani pystyi painamaan komiasti bogeyn tahtia suurimman osan väylistä ja mikä parasta sikkeri sai heitettyä 7 väylällä komiasti 4kk sitte leikatulla olkapäällä par tuloksen. taputukset sille.

sitten olikin jo aika syömään ja olikin jo viikkokisojen aika.

omalta osaltani en siitä sen enmpää kerro kun, että oli ferneemistä koko ajan.

heikin ja isohannun kanssa painettiin vielä kisojen jälkeen jämille ja uho oli valtava. Päästiin paikan päällä niin siellä tuuli VAIN. 650m/s viä paljo o. OOOOOOOOOOOOOOLI SIÄ KIVA HEITTÄÄ. tästä tuuli olosuhteista huolimatta naamis pystyis painamaan parhaan tuloksen meistä (par) itse heikin kanssa kieputtiin siellä +6 ja +11 välimaastossa. Se siittä sitten.
otettiin tämän jälkeen vielä nopea myllymäki, mutta ei itse kerennyt ottamaan kun yhen kiepin (+3) ku pitikin jo lähteä takaisin kohti seinäjokea ja joupiskaa.

ynnäykset päivästä: HEITIN KIEKKOJA KREMATORIOON

syyskuuta 18, 2009

Yhdellä reikään

Myllymäen kakkoselle painoimme vaaaaain holarin.