Näytetään tekstit, joissa on tunniste Heikki. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Heikki. Näytä kaikki tekstit

kesäkuuta 30, 2010

Juhannuksen aikaan Viidentienäijässä










Käytiin vähän testailemassa mattoja ja muuta mukavaa ja jäihän siitä muutama oikein onnistunut otoskin. Tässä parhaita paloja. Kiitos Heidille muuten kuvauksesta.

marraskuuta 02, 2009

Tomoottajien eeppinen seikkailu Julkujärveä vastaan

Yksimielisesen päätöksen jälkeen kokoontuivat Tomoottajat intoa täynnä Julkujärven aloittelijaystävälliselle ja luonnonkauniille radalle sovitusti puoli kymmenen aikaan lauantai-aamuna.

Pienen yhteisen rupattelun ja kuulumistenvaihdon jälkeen jo reippaasti siirryttiin arvotuin ryhmin kiertämään rataa. Siinä meni leppoisasti auringon lämmittäessä ensimmäinen 10 väylää, jonka jälkeen kokoonnuttiin järjestämään poolit takaysiä varten sen hetkiseen käännettyyn järjestykseen.

Takaysin jälkeen Tomoottajien kauden päätöskisan mestariksi kruunattiin juhlallisin menoin allekirjoittanut muiden jäädessä nuolemaan näppejään.

Tämän jälkeen arvottiin virallisen valvonnan alla parit parikisaan jota heitettiin etukympin verran best shot -systeemillä. Kilpailu oli rehtiä ja kaikkia kannustettiin tasapuolisesti eikä huonojaan suorituksia arvosteltu - ilmassa oli oikeaa suuren urheilujuhlan tuntua. Johtopari vaihtui tiuhaan ja mahtavia suorituksia nähtiin, toki myös karvaita pettymyksiä, mutta ne huiskaistiin pois pienellä olan kohautuksella ja jo seuraavalla väylällä oli taas hieno tunnelma kaikilla.

Kisa meni lopulta kahden parin välillä uusintaan, johon tosin osallistui kolmaskin pari. Kisa ei siihenkään ratkennut, joten reilun pelin hengessä päätettiin voitto jakaa! Siitä ei urheilumieltä puuttunu!

Lopuksi vielä innokkaimmat, ja ne joilla jäi hampaankoloon, jäivät heittämään yhden kokonaisen kierroksen, jonka jälkeen väsyneinä lähdettiin paikkailemaan taisteluhaavoja.

Nyt meiltä meni ääni, toivottavasti kohta menee kuvakin.

syyskuuta 05, 2009

Viikkokisat + vapaa heittely Myllymäessä

Myllymäen radalla oli tänään oikein tungosta pitkin päivää kun käytiin pariinkin otteeseen viskomassa. Päivällä oli tosiaan ekat kisat, jossa osanottajia oli yllättävänkin hyvin, peräti 14. Tomoottajista mukana allekirjoittaneen lisäksi Jamo, Hapa, Heidi-maria ja Petri-maria, Heikki ja Markku. Illemmalla vielä käytiin Heidin ja Matin kanssa heittämässä yksi kierros kun Matti halusi käydä testaamassa uusia kiekkojaan eikä ehtinyt kisaan mukaan päivällä.

Radalla paukku taas monenmoiset enkat ja Jarmo pamautti toisen holarin ykköselle - siitä laatikko leipo luonnollisesti eikä kiekin tulos päätä huimannut (oliko +1). Holari on kumminki holari, ja siitä saa aika hullut täpinät. Ainaki ku se eka tulee 5000 heiton jälkeen.

Radalle on siis muodostunut jo ihan käyttäjäkuntaa ja tänäänkin oli taas 3-4 uutta kaveria heittelemässä. Ittelle paras kiekki oli ehtooklapsanteen enkkaa sivuava -3. Kisassa vähä heikommin. Kisan tulokset, kuvat ja keskustelut naapuriblogista.