marraskuuta 02, 2009

Tomoottajien eeppinen seikkailu Julkujärveä vastaan

Yksimielisesen päätöksen jälkeen kokoontuivat Tomoottajat intoa täynnä Julkujärven aloittelijaystävälliselle ja luonnonkauniille radalle sovitusti puoli kymmenen aikaan lauantai-aamuna.

Pienen yhteisen rupattelun ja kuulumistenvaihdon jälkeen jo reippaasti siirryttiin arvotuin ryhmin kiertämään rataa. Siinä meni leppoisasti auringon lämmittäessä ensimmäinen 10 väylää, jonka jälkeen kokoonnuttiin järjestämään poolit takaysiä varten sen hetkiseen käännettyyn järjestykseen.

Takaysin jälkeen Tomoottajien kauden päätöskisan mestariksi kruunattiin juhlallisin menoin allekirjoittanut muiden jäädessä nuolemaan näppejään.

Tämän jälkeen arvottiin virallisen valvonnan alla parit parikisaan jota heitettiin etukympin verran best shot -systeemillä. Kilpailu oli rehtiä ja kaikkia kannustettiin tasapuolisesti eikä huonojaan suorituksia arvosteltu - ilmassa oli oikeaa suuren urheilujuhlan tuntua. Johtopari vaihtui tiuhaan ja mahtavia suorituksia nähtiin, toki myös karvaita pettymyksiä, mutta ne huiskaistiin pois pienellä olan kohautuksella ja jo seuraavalla väylällä oli taas hieno tunnelma kaikilla.

Kisa meni lopulta kahden parin välillä uusintaan, johon tosin osallistui kolmaskin pari. Kisa ei siihenkään ratkennut, joten reilun pelin hengessä päätettiin voitto jakaa! Siitä ei urheilumieltä puuttunu!

Lopuksi vielä innokkaimmat, ja ne joilla jäi hampaankoloon, jäivät heittämään yhden kokonaisen kierroksen, jonka jälkeen väsyneinä lähdettiin paikkailemaan taisteluhaavoja.

Nyt meiltä meni ääni, toivottavasti kohta menee kuvakin.

14 kommenttia:

  1. Tuollaisella nopealla silmäyksellä huomasin tekstistä ainakin 11 seikkaa, jotka EIVÄT VOI PITÄÄ PAIKKAANSA.

    VastaaPoista
  2. Ooooooli siä hauskaa. Tapanin raportti on kyllä harvinaisen todenmukainen.

    VastaaPoista
  3. Jäin kaipaamaan tuloksia ja keitä olivat ne parit jotka voittivat?

    VastaaPoista
  4. Voittajaparit: Tapani&Heikki ja Jamo&Isohannu

    VastaaPoista
  5. AINOO HYVÄ PARI NOIS SAATANAN KISOIS OLI PÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄÄDRIMARIA JA VAJAASAAREN HEIKKI!!!!!!!!!!! OOOOOOLTIIIN ME SILLAI HYVÄS KUNNOS!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    VastaaPoista
  6. Oksensin syliini ku luin ton kommentin. Osa tuli nenästä. (huom. se oli siis hauska).

    VastaaPoista
  7. kyllä se sillain oli kannustavaa pelata sitä parikisaa. just niinku tos tapanin jutus selvis. Oliko se sillain kivaa pelata ku menit puttaan, kaikki seuras sua ja jos vahingoski heitit ohi ni sut haukuttiin paskimmaks syvimpään maanrakoo ja viä naurettiin paskaset päälle. onko se hienoo ku ennen puttia saa pelätä :D. kiitokset järjestäjille ja oli positiivista, että kaikki oli etuajassa virkeinä paikalla

    VastaaPoista
  8. Näyttikö Vaajasaari montaa kertaa sitä miten Rossi puttaa :D Ja olikohan se hieman ylikorostavasti tehty,hahaha.

    No selvispä sekin et skinnaril on maailman paskin elämä.

    Kiitoksia vaan, 3 hengen ryhmän putti oli hiukan hakuses muuten vakuuttavaa tulosta!!

    VastaaPoista
  9. skinnarin elämä on ihan saatanan paskaa.

    VastaaPoista
  10. ja kenestä se johtuu et skinnarin elämä on ihan saatanan paskaa?

    VastaaPoista
  11. Mitä näistä kommenteista ny päättelen, ni oli vissiin aika hilpee kisa :D:D:D:D:D

    VastaaPoista