huhtikuuta 15, 2010
Sponsseja varten filua
Kirjottelin tommosen pohjan, missä olis tarvittavat infot, jos joku lähtee kysymään sponsoritukea.
huhtikuuta 14, 2010
Jämiseijjoo
Painettiin sitte kolmen hengon Jämi. Mun ja Harrin lisukkeena Syrjätie (Jarno). Aluks perus rentoa raivailua siitä ykköseltä. Harri pisti Katanan semmoseen lentoon ettei oo ennen nähty, lievästi liiotellen melkein sinne poroaitaukselle asti. Tosin siihen yhteen ne ääryyslennot sitten jäi. On se ufo kiekko. Mäkin näytin siinä, että nyt avaukset kulkee. Wraitti mulle varmaan tulee oleen se ykkösdistanssilätty, Proobossi ei siitä paljoo mitassa jää, mutta jotenki istuu käteen huonommin. TL:äki varmaan samoille mitoille yltää, ja siitä mä tykkään kaiken eniten, mutta ei sellasella ny kehtaa pituutta heittää. Seki ny rupes vähä jo kääntään tiukois paikois yli.
Sitte lähdettiin vetään rundia. Videotallentajaki meillä oli mukana, mutta jätettiin sitte autoon ku ei kellään ollu sellanen holarifiilis. Sää suorastaan mairitteli, lievää myötäistä ykkösen suuntaan ja aurinko helotti. Harjulla perus puuskia, mutta iltaa myöten laantu.
Eka kierros meni meikäläisen ehdoilla, oma enkka +5. Harri +8 ja Jarno +17. Toisella kiekalla Harri pisti sitten luun kurkkuun ja täräytti -1, mulle +6. Jarno oli tässä vaiheessa karannu jo terassikaljalle.
Yksittäisistä suorituksista ei mitään ihmeempää raportoitavaa. Jokunen avaus kyllä oli ihan mainittemisen arvonen. Etenki Hapan toisen kierroksen Dessuttelut nelosella ja kutosella. Nelosella painu luotisuoraan sinne korin huiteille, josta kuitenki feidas viä hupelikkoon pilaten pirkkumahikset. Sitte kutosella olis varmaan ollu ässä, mutta korin päällä roikkunu näreenkäkkäre ohjas kiekon pari metriä maalista.
Ittelläki etenki vitonen meni kummallaki keikalla pislaristi. Eka TL:llä höyryjunasuoraan puitten lomitte pitkälle sinne hiekkakentän vasemmalle sektorille. Toinenki ihan siihen hiekkakentän alkuun, mutta ääryyttä siitä teki se, että se oli vasuri. Kyllä musta perkele pat vaan tulee kakskätinen. Lähtee niinku ammuttu, melkein vihasemmin ku oikee, mutta suuntaus vaatii vähä jotain, ku pari instant replayta siinä koitin. Positiivista mulla oli kuitenki se, että varsinaiset heitot ei ykskään ollu pahasti Japanis. Edes kolmosella. Foretki menetteli ihan jees, vaikka ei niis pituutta viä o yhtään.
Puttaaminen sitte oli se mikä kusi niinku merimiehen hevonen. Vedettäis varmaan ihan nollatuloksia, ellen kämmäisi sellasia saatanan 4-5 metrisiä avopaikkoja. Niitä tuli moni. Toisin ku Harrilla, joka pisti joka paikasta sisään, etenki toka kiekillä.
Jäi kyllä hyvä fiilis, odotamme kesältä vain huipputuloksia. Nyt vaan intensiivistä pu(n)ttitreeniä. Harrikin pisti jo pientä myrskyvarotusta. Kohta ollaan sillä tasolla, että suunta on vain alaspäin.

Labels:
Harri,
Jämi,
kierrosraportti,
Markku
huhtikuuta 13, 2010
Peurunka DGP
Jees, tuli Santerin kanssa avattua Peurungan Discgolfparkissa tän vuoden saldo.
Vettä ja lunta oli helevetisti tietyillä väylillä. Ei tartte ainakaan tällä viikolla mennä uudestaan.
Tuloksia saatiin sen verran että;
Santeri +3 ja +6
misi +1 ja +2
.. eli ei ihan nappiin mennyt kohtuu helpohkolla radalla. Ehkä kevään toinen kerta selittää asian ku ei iha lapaan menny, toivottavasti. Santerin tuloksista sen verran etten montaa rystyä nähny Santerin heittävän ku kaikki rystykiekot oli kuulemma Kirjurin jortaanis. Eli 2kierrosta painettiin, ja lopuks vielä vähä lähestymis + puttireeniä ku oli selkeet suorat väylät korien #8 ja #9 välillä.
Itellä rupes draivit kulukemaan pirun hyvin ja putitkin meneen 'sinnepäin'. Täytyypi reenailla lisää.
Sää oli pirun hieno, sinne yheksään asti näki heitellä komiasti, sit täyty lähtee ku alko olee rensselit sen verran märkänä.

Misi,
Peurunka DGP,
Santtu
HUOM! Junioreiden jäsenmaksusta
Jäsenmaksutiedoista puuttui junnujen maksu, eli 10€ liittyminen + 10€ vuodessa. Ja lisenssit 3€ jos heittää B-kisoja ja 20€ jos heittää A-kisoja tai SM-kisat.
Nokialla taas
Peten ja Vaajasaaren kans painettiin Nokialle tänään taas ja yllättäen sielä jo ykkösen tiillä kuikuili Tare ja Saku. Heiteltiin siinä sitte vähä avauksia ensin ja sen jälkeen 2 rundia rataa. Ekalla Tare heitti hyvin ja muut heikosti, itte vernesin pahasti.
Tokalla rundilla tein sitte oman ja Tomoottajien pohjat eli tasan nollan tohon 10-väyläselle. Tareki heitti pokkana aika monta rystyä, eikä ne ny kaikki ihan toivottomia ollut. Petellä oli vielä vähemmän toivottomampia, osa jopa hyviä rystyjä!
Saku pelas yhdellä kiekolla ja silti kyykytti muita joillaki väylillä.
Täs vähä näköö Nokian radalta. Huomatkaa ääryystekniikka (niin kuvauksessa ku heitoissaki).

nokia,
Pete,
Saku,
Tapani,
tare,
Vaajasaari
huhtikuuta 11, 2010
Kirjurikauden avaus
Joo, olin tänään kirjurina koko päivän. Meni ihan ok, kerran merkkasin vahingos Santun ja Mirsin tulokset väärinpäin, mutta huomasin heti virheeni ja korjasin. Oli siinä mieles vähä vaikee, että vedettiin tokalla kiekillä samalla yksilökisaa ja joukkuekisaa, niin täyty muistaa merkata ja seurata molempia. Hyvin vedin kumminki.
Muuten päivän tuloksista jäi mieleen oma enkka +8 (parannusta mukavat 6 heittoo), vaikka oli prätäystäki, sekä Rossin ääryys +2 (parannusta 8 heittoo), ja tähän mahtu kans viä triplabogi areenan kutoselta. Santerilla meni eka vähä sinne päin (tosin muutama kevin costneri pilas) ja toinen ei menny sinne päinkään (loppu mielenkiintoki siinä sitte tietysti). Mirsi veti ihan hyvää settiä pari kiekkaa, tulokset siinä 80 pinnas, kumminki yhden kiekon mies kysees.
Muuta mainittavaa oli Santerin kolme kiekkoo jortaaniin p-puolen 10 väylällä (kaks ekalla kiekalla, yks tokalla), Mirsin yks (ja ainoo) kiekko jortaaniin samalta väylällä sekä Rossin yks kiekko jortaaniin p12-väylällä. Lisäks minä ja Santeri saatiin pelastettua yhdet kiekot p1-väylällä.
Pääosin oli suht kuivaa jo, mutta ihme mutaa/savee oli muutamilla väylillä muuallaki ku myyränkolois. Sinällään ei paljo heittämistä haitannu, fiilistäkin vaan vähäsen. Haaaaaaittas kurat Rossiaki, ku oli ääryys haisaappaat jalas, paineli vain kaikista kurista eniten. Parilla väylällä tiipaikka oli valittu ilmeisesti lumenkaatopaikaks, sillä niissä oli kauhee kinos viä suoraan maton päällä. Kaikkiaan rata oli vähä erinäkönen, ku oli lehdetöntä. Monet väylät oli jotenki selkeempiä, ku näky tiiltä paremmin korille. Toki ei heittämiseen tai linjavalintoihin paljoo vaikuttanu. Ainut varsinainen muutos löyty P3-väylältä, jossa oli se pahin ryteikkö siitä siistitty, jäljellä oli ehkä 20% kasvillisuudesta. Ryteikön läpi ei silti ehkä kannata yrittää, mutta jos sinne heittää, niin ei todennäkösesti menetä juuri mitään. P9-väylällä oli kaivettu kunnon sekoo, ku keskellä väylää kulki semmonen metrin korkee ja pari metriä levee multa/savi kumpare. Jotain putkee ne tuuppas sinne maan uumeniin kai. Väliaikanen muutos siis lienee kyseessä. Parilla muullakin väyllä kuravellit oli rakentamisen syytä, muuten siis kuivaa/kuivahkoa.
Mitäs viä? Niin juu, painoin Italianleivän. Oliko se ny ääryyttä mitä siä sisällä oli? Oli.
edit. Niin, eli oli hienooo pat. Ääryyttä oli myös Salen kahvitarjoilu. Oli se huono yllätys.

Nokia DGP:llä kesäkautta alottelemassa.
Eilen aamulla Mäntylän Markuksen kanssa Nokialle, kun tietojen mukaan siellä piti rata olla ihan heittokunnossa. Pamautettiin ykköstiille siinä 11.30-12.00 nurkilla, jolloin paikalla oli jo kärpäsinä paikallinen rakettijengi, joka tietysti alkoi heti kysellä että saadaanko kattoo reppuihin ja alko kysellä vaihtoja ja mitä ny vaan. Sekoo. Rata tosiaan oli hienossa kunnossa oikeastaan lukuunottamatta toista väylää. Lunta oli vain aurakasoissa ja kuraakin oli yllättävän vähän.
Painettiin eka rundi useammilla avauksilla eikä laskeskeltu mitään. Ihan kohtuullisia heittoja tuli sinne tänne, vaikka itte heittelin pääasiassa Rocia, mikä on vielä aika outo kiekko käteen. Lopuksi heiteltiin muutama avaus nurmikolla. Toiselle kierrokselle tuli mukaan Räikkälän Jaakko. Siinä sitten vähän laskettiin heittojakin. Itte alotin hyvin, mutta lopussa prätäsin oikein kunnolla, eikä siitä sitten tulosta tullut kun jätettiin se 10. väylä heittämättä ja jäätiin urheilukentälle paiskomaan draiveja. Tässä kohtaa mukaan tuli myös Niemenmaan Tomi.
Omat draivit oli vielä täysin suolesta - pisin oli aika tarkkaan 100m, kun saman aikaan Markus heitti rystyllä joka heitolla yli 120m, pisimmät aika tarkasti 150m. Ihan uskomattoman surkeata oli kyllä vielä sekä rysty että kämmen, tomoa ei vielä uskalla heittää.
Lopuksi heitettiin vielä muutama väylä rataa, ennen kuin lähdettiin Mäntylän kanssa kotioppäin.
Mutta ei siinä vielä mitään, nimittäin painoin uudestaan Nokialla ehtooklapsanteella Toppisen veljesten ja Hervannan hurjien (V+VV) kanssa. Vedettiin siinä muutama heitto lämppää aluksi ja sen jälkeen 2 rundia rataa. Ekalla heitin ihan törkeen hyvä alun, eli olin -2 ekan 3 väylän jälkeen, mutta prätäsin lopun, joten tulos +4. Tare heitti muistaakseni +8 ja muutkin samaa luokkaa.
Tokalla alotin heikommin, mutta loppu tuli hyvin, joten omat pohjat +2 Nokialle. Tare uhos huonontavansa viidellä ekasta, mutta joutu tyytymään vaan 4 heiton huononnukseen kun heitti liian hyvän heiton viimisellä väylällä =). Muut paransivat vähän.
Vielä viime kesänä rata tuntu tosi hankalalta, mutta nyt siihen ihastuin ihan kunnolla. Väylissä on mielenkiintoa paljon enemmän kuin vihiojan tai epilän helpoissa ja avoimissa väylissä. Toki rata on myös vaikeampi, mutta onnistuminen palkitsee ihan erilailla.
Koskahan Julku on kuiva....

tarmo,
Vaajasaari,
Vanha-Viitakoski,
visa
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)