Tosta Tapanin jutusta on hiukka vaikea mun pistää paremmaks, sillai niinkun lajimenestyksen ja yleisen tekemisen osalta. Tai yleensäkin niinkun frisbeegolfista sellasena, kuinka sen sanois, elämäntapana. Mut yritetään.
...vitu.
Kuten jo taannoin avauduin, friba on ja tulee aina oleen mulle pelkästään hauskanpitoo. Tai no, en mä hauskanpidosta mitään tiedä, mut kuitenki jotain sellasta, että voi pokkana mennä ihmisten ilmoille tekeen jotain, missä ei oo järjen hiventä, ilman että kukaan tulee moralisoimaan. Ja mikä parasta, friban ansiosta mulla on kerranki vastaveto, ku jossain sukujuhlissaki tullaan aina kysyyn, että ootkos sä jo vihdoinki saanu elämääs jotain sisältöö, ni jumaliste utelijat haihtuu nopeesti ku vedät fribakortin hihasta ja alat saarnaan sen hienouksista. Eikä siinä vielä kaikki, ne vielä oikeesti pitää mua jonain urheilijana! "Juu tossa viikonloppuna taas voitin..." ei sootana, parhuutta!
Niin, mitä mä sitte männä kaudella voitinkaan? En yhtä, vaan hei njyt KAKS viikkokisaa. Noili. Tasoitussysteemi on ääryyden systeemi. Kiitos kuitenkin korkean osallistumisprosenttini, loppupisteissä olimme kolmansia vain. Viikkokisakaudesta muuta mainitseminen arvoista lienee henk.koht. kisaenkka -4, joka sisälsi oman kierrosenkan Myllärin perusrataan, -6. Lisäksi kesäkauden aikana kämmäsin muutaman pirkkuputinki ja josain kisas saatto myös olla neljän ekan väylän jälkeen kova tulos paperissa.
Meikäläisen kisailut ei kuitenkaan pelkkään viikkokisailuun jääny, vaan juovuksis lähetin osallistumismaksun myös Kankaanpään Avoimiin. 5TR ei väyläpituuksiltaan kyl oo ihan tehty meikäläisen ominaisuuksille, mut eihän tollasta nyt voi jättää väliin. Se palkitseva tunne siinä kisatilantees, ku mietti sitä hikimäärää, mitä se rata vaati. Välis oli ollu uskoki koetuksella, ku tuskissaan odotteli, että pojat siä perse ruvella sen sais jo valmiiks, mut kyllä sitä perskules vaan viimein pääsi ittekkin kerään niitä työn hedelmiä sieltä. Priceless.
Kisana, jos hakee sellasta mikä oli moni, puhutaan UNDGiKistä. Toivottavasti siitä tuli lähtemätön perinne Tomoottajien kausiohjelmaan. UNDGiK #2 vaikkakin teki kaikkensa tappaakseen tuon jalon kilpailumuodon. Mut tuo ykkönen tosiaan oli parhautta mun makuuni. Virheetön kesäyö, koko kaupungis jalkeilla vaan sun oma ryhmä. Ja poliisit, jotka kysyy "kuinka pelit sujuu?". Ääryyttä!
Mä olin ihan varma että olin viime syystalvella johonkin julkisille foorumeille kirjoitellu tulevan vuoden tavoitteitani, mut pitkällisten hakuprosessien jälkeen havaitsin, että puhuttiinkin lautapeleistä. Noh, jos jotain olisin listannut, niin siinä olisi varmastikin ollut yhtenä kohtana uusien ratojen koluaminen, etenkin Tampereen seudulta. Tämä täyttyi siinä mielessä, että Julkujärvi tuli korkattua, kuten myös Hämeenkyrö. Muilta osin levinnäisyyteni fribaskenessä oli auttamattoman vähäistä. Ens vuodelle joku kunnianhimoisempi voisi asettaa tähtäimen aina ulkomaille asti, mut mulle riittää se, että hairahdun Julkuun toistamiseen.
Toinen mainittava tavoite vois olla se, että opettelisin heittämään. Puolisentoista vuotta tässä kun on kohta harrastusta takana, niin olis jo korkea aika. Varmasti edelleen tulen karttamaan kaikenlaisia suurempia kilpailuja, missä porukka on normaalia, eikä yritä väkisin kaveerata mun kanssa, mutta onhan se paljon mielekkäämpää tommonen sunnuntaiheittelykin, kun joskus onnistuu. Jos semmosen maltillisen riman asettais tonne viisteeärrään, että ens kesänä menee ainakin +5 (kesä = ajanjakso, kun kesäsarja on käynnissä). Sen jos teen, niin ostan Letkulle viinapullon, ku se on tuolla radoilla aina mun niin innokas tukijoukko. Jos en onnistu, niin koko Tomoottajakööri Letkua lukuunottamatta saa halutessaan multa kaljat ("kaljat"-termin määritelmän päätän minä). Niitä saa tulla sitte kyseleen uudenvuoden aattoehtoona Tomoottajien jäsenkortin kanssa. Tarjous ekspiroituu kun vuosi kääntyy 2012:ksi.
Muita tavoitteita voisi nyt luonnollisesti olla se eka holari. Lisäksi lupaan viimeinkin käydä valkkaamassa viimeisimmän palkintokiekkoni, joka on nyt ollut rästissä jo jonkun aikaa. Niin, ja hakea Monarkkini pesäpallokentän pusikoista, mikäli se siellä vielä on. Kai mä jonku firmagolffinki voin tulla koittaan olla mukana. Kilpailullisia tavoitteita en itselleni aseta minkäänmoisia, koska se ei ole mun juttu. Se mikä otetaan, ni tulee. Muutenkaan en lupaa laajentaa kilpailukalenteriani. Kuten jo taannoin avauduin, markkerin käyttö on mulle se raja, missä totisemmat saa pitää kilpailunsa.
Mennyt kesäkausi oli kokonaisuudessaan elämysrikas. Taas tuli tavattua uusia tyyppejä, ja vanhat tyypit tuli entistä tutummiks. Viiden vuoden päästä ollaan varmasti jo melkein ku kavereita. Sitä odotellessa.
P.S. Tarkkasilmäisimmän parkkasilmäisimmät varmaan hokaspokas, että täs oli VÄHITEN pöllitty Tapanilta MITÄÄN.
marraskuuta 10, 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Tekstit
Kylä sulla muuten on sitte toi sana hallus, ei voi muuta sanoo. Mutta sanon kumminki.
VastaaPoistaMeikäläinen varmaan on pahiten hurahtanu lajiin ja kilpailuhenkinenkin kun olen, niin toi kisailu on ittelle tärkeetä. Ja tietysti myös menestyminen on kivaa, mutta varmaan mut tuntevat tietää myös, etten paljo murehdi epäonnistumisia.
Mulle se kisaaminen on kuitenkin silti suureks osaks myös sitä "hauskanpitoo" eli oon aina kisan jälkeen tyytyväinen meni miten meni. Ehkä sillä ei ikinä päästä ihan maailman huipulle, mutta mieluummin pelaan hyvin ja ilosesti ku vielä vähä paremmin ja naama norsunekstiällä (niinku jotku ihan Suomen ja maaiman huipuista).
Se markkerihommahan ei sinänsä diskaa sua Markku mistään kisasta, koska eipä sitä käyttää tartte, jos ei halua (ainakaan melkein koskaan). Mutta isommissa kisoissa pyöriminen ei todellakaan oo edellytys eikä vaatimus eikä mikään muukaan. Tosin ens kaudella varmaan viikkokisoja heitetään enemmän tuolla 5tr-puolella joten on ne ny jo törkeesti isompia kisoja =).
Niin, en mä sillä että kukaan niin olis luullu, mutta varmuuden vuoks kuitenki tähdennän, että tossa ei siis ollu mitenkään tarkotus mollata niitä "totisempia" kilpailijoita.
VastaaPoistaIttellä kun vaan ei tuota kilpailuhenkisyyttä oo pätkääkään. En vihaa häviämistä, enkä rakasta voittamista. Mulle tärkeintä on se tekemisen mielekkyys ja rento fiilinki, mikä ehkä jossain isommissa kisoissa saattaa joiltain kilpailuhenkisemmiltä kilpatovereilta puuttua. Sitten se tarttuu itteenkin ja tekis mieli olla josain muualla. Friba nyt ei onneks oo laji, mis kilpatasolla mennään veren maku suus, mut voitosta kisaamisesta kuitenki aina puuttuu se tietty rentous. Mä en vaan nauti kisatilanteista.
Tuolla radoilla ku aina kiroilen ja melttoan, niin syynä ei oo tulokset, vaan se miltä heittäminen tuntuu. Jos heitot menee vituiks, niin saatan jopa manata. En mä tuloksista pidä lukua. Tosin nuo kyllä kulkee usein käsi kädessä, hyvä tuntuma ja tulostaso. Mut mulle ainoo mikä merkittee, on tuo eka. Esim. se mun 5TR-kiekka +11 oli tuloksellisesti täysin paska muutaman prätäväylän ansiosta, mutta suurimmalta osin touhu oli tuolloin mielekästä. Monet varmaan on huomannukki, että jos kesken rundin multa kysyy, että paljoko on tulos tällä hetkellä ni saa vastaukseks "ei mitään hajua". En aina muista edes edellisen väylän tulosta. Tuohan se toki ekstratyydytystä, jos tuloskin on julkaisukelponen, mut en mä yleensä voitosta pelaa. No viikkokisoissa ehkä, ku ei oo rahaa ostaa kiekkoja :)
Arvostan paljon tekijämiehiä, mutta ittestä ei sellaseks koskaan oo. Se on paljo helpompaa vetää lekkeriks, ku treenata ja haluta kehittyä :)