marraskuuta 09, 2010

2010 kesäkauden ynnäilyt -Tapani

Ensimmäiseen kokonaiseen kauteen lähdettiin hyvän talvikauden jälkeen (Karviksessa yks voitto ja pari muuta hyvää sijaa ja yhteispisteissä 15. sija) sillä mielellä, että PDGA-kisoihinkin olisi tarkoitus lähteä ja jopa rating saada. Mitään erikoisempia sijoitus tai menestysjuttuja en osannut keväällä järkeillä yhtään.

Keväällä oli olkapäästä kiertäjäkalvosin revennyt, joten alkukausi tonne kesäkuulle asti mentiin lähestulkoon kokonaan rystyllä - kämmentä ei oikein uskaltanut ja upsia ei ollenkaan pitkään aikaan.

Kausi alkoi Kankaanpään ja Porin viikkokisoja kiertäessä ihan kohtalaisella menestyksellä, omia ennätyksiä tuli tehtyä eri radoille ja muutenkin rystyä oppi heittämään kun oli pakko. Putti alkoi hiljalleen löytää uomaansa. Ensimmäinen "iso" kisa piti olla Talin May but no Hey Yet toukokuussa, mutta en ehtinyt saada PDGA-jäsenyyttä ajoissa, joten ehdin ilmoittautua vain varasijalle, enkä sitten päässyt kisoihin.

Ensimmäiset PDGA-kisat
No seuraavana oli vuorossa Lahden A-kisat joihin sitten lähdin hakemaan ratingia. Viitamaan ja Korpelan kanssa käytiin viikkoa ennen heittämässä rata hienossa ja tyynessä säässä. Oma peli oli todella hyvää ja heitinkin muistaakseni +1, +2 ja +3 kolmelle kierrokselle, ja kun olin kuullut että par on jo 1000 pisteen kierros, olin luottavainen kisaan. Kisassa sitten tuuli vei pääosan, kokeneetkin sarjajyrät jäivät pitkälti päälle pariin ja kisaa itse asiassa johdettiin ensimmäisen kierroksen jälkeen +4:llä. Meikäläisen tapaiselle aloittelijalle tuuli teki tepposet, koska silloin ei vielä ollut aseita sen kesyttämiseen - ei kiekkoja eikä heittoja. Heitin upsia aika paljon ja se tuhosi olkapään melko lailla pahasti, joten vaikka ensimmäinen kierros oli ihan kelvollinen +11 (948 rating), niin toiselle kierrokselle ei enää löytynyt kättä. Tuloksena ynnä muut sijat, noin +25 ja rating 855, sekä DNS toiselle päivälle. Sellainen siis ensikokemus PDGA-kisoista.

SM-kisat Lausteella
Kesällä meni aika kasa kisoja ohi häähommien takia, joten seuraavat kisat olivatkin sitten SM-kisat Turun lausteella elokuun alussa, joihin pääsin vähän takaoven kautta. Aluksi paikkoja jaettiin yli 950 ratingilla, sitten yli 900 ja lopuksi vielä 5-6 paikkaa meni reittaamattomille. Olin tällä kertaa nopea ja pääsin mukaan.

Turussakin kävin kerran heittämässä ennen kisoja. Ripen perheen kanssa kierrettiin yksi kierros perusrataa, eli kaikkia väyliä en heittänyt lainkaan ennen kisoja. Ihan hyvillä mielin lähdin kisoihin ja tavoitteena oli top100-sijoitus noin 120 heittäjän joukossa avoimessa sarjassa. Foorumilla on pitkät tarinoinnit SM-kisoista, mutta lyhyesti ensimmäisenä päivänä heitin peruspeliä suht seiftisti, mutta sijoituin sillä hyvin, joten aloin hivuttaa tavoitettaa top56:een, jolla pääsisi viimeiselle päivälle mukaan. Tämäkin tavoite täyttyi komeasti, ja ensimmäisistä "arvokisoista" tuloksena 32. sija vaikka kroppa oli aika rikki. Rating sai myös hyvän boostin näiden kisojen myötä ja oli tässä vaiheessa 938.

JoukkueSM Heinolassa
Tomoottajat lähti elokuun lopussa Heinolaan ensimmäisiin joukkueskaboihin. Mukana Siarra, Pötse, Röpöcop, moromitäjapi ja allekirjoittanut. Meikäläinen lähti vissiin vähän väärillä odotuksilla kisaan ja luulin että ne on ihan tosimielellä heitettävät kisat. Totuus oli, että enemmän tai vähemmän kaikki joukkueet siellä olivat karnevaalimielellä ja aika raakassa viihteessä. Meidän porukka oli loppujen lopuks asiallisemmasta päästä, koska meillä kaikki pääsi itte autosta pihalle eikä vetäny viinaa vahvempaa.

Itse pelisuoritukset oli omalta kohdalta kesän huonoimmat, mistään ei oikein tullut mitään. Suurin syy varmaan oli toi oma asenne ja huono fiilis, mutta tulevia kausia ajatellen siitä pitää kyllä päästä eroon. Ei peli saa tollain romahtaa vaikka kuinka ottais päähän. Olin meidän porukan huonoin pelaaja ja pelasin selvästi eniten alle oman tasoni. Ei niistä sen enempää, mutta sijoitus saatiin ja jopa pari matsia voitettiinkin.

Parigolf SM Kirjurinluodossa
Parigolfin SM-skaba syyskuun alussa oli ainut tämän kauden PDGA-kisoista missä pääsi pelaamaan tutulla radalla. Kirjuria oli tullut pelattua varmasti yli 20 kierrosta ja kymmenkunta viikkokisaakin, vaikka toki SM-kisoissa rata oli vedetty uuteen uskoon lisäämällä ja muuttamalla useita väyliä. Tomoottajia kisoihin lähti viisi: Röpi+Pötse, Jamo+mä ja Miska (Vähätalon Juhon kanssa)

Mulla ja Jarmolla peli oli melko takeltelevaa ja vaihtelevaa ensimmäisenä päivänä ja oltiinkin aika kaukana tavoitteesta eli top15:sta, mutta toinen päivä oli sitten melko lähellä omaa maksimipeliä ja taidettiin olla peräti päivän 3. parhaita ja sijoitus nousi kohisten ja olimme lopulta 12. Meille epätyypillisesti Jarmo oli kova puttaaja ja mä avasin hyvin varsinkin toisena päivänä. Kisa oli mahtava kokemus ja parigolffi muutenkin siistiä. Ens vuonna tähdätään sitten top10 (vaikka toi "kotirata" kyllä auttoi tällä kertaa).

Kankaanpäänmestaruuskisat ja 5tr avajaiset
Viikko parigolfin jälkeen olikin sitten vuorossa Kpään kauden kohokohta, eli omat seuran- ja kaupunginmestaruuskisat. Samalla pelattiin ensimmäinen isompi kisa Viidentienristeyksen täydellä 18-väyläisellä radalla. Viimeinen viikko painettiin pitkää päivää että saatiin rata pelikuntoon ja varsinkin itse olin ihan puhki jo ennen kisaa.

Paikalle saapui 50 heittäjää Pori-Tampere väliltä ja muutama kauempaakin, tietysti paikallisia oli roppakaupalla. Oma tavoite oli tietysti voittaa koko kisa, ja seuranmestaruus samalla, kun viime vuonna jäin ulos mitaleilta. Ensimmäisen kierroksen olinkin hyvin mukana pelissä, muistaakseni toisena, mutta voitto oli jo siinä vaiheessa karannut Joksalle, joka heitti edelleen voimassaolevan rataennätyksen -7. Toisella kierroksella vähän lipsui mun peli ja tipahdin muutaman sijan, mutta seuranmestaruus kuitenkin tuli muutaman heiton erolla.

Porukka tuntui tykkäävän ja miksei olisi, koska palkinnot olivat hyvät, järjestelyt viimeisen päälle ja rata oli loistava. Kiitokset vielä kerran kaikille järjestelijöille, ja erityiskiitos Patajussille sponsoroinnista ja mahtavasta ruokatarjoilusta. Miinuksen annan itselleni siitä, että järjestin seuranmestaruuskisan maksullisena - seuranmestaruudesta pitäisi päästä pelaamaan jäsenmaksulla. Tämän halusin sitten korjata reikäpelikisassa ja ensi vuonna seuranmestaruudesta pelataan ehdottomasti seuran porukalla.

Brittien touri
Ette mahda tietää mitä Britannias tapahtu? -misi

Syyskuun lopussa sain järkättyä muutamaksi viikoksi hommia Englannista ja tietysti siihen liittyi friba olennaisesti. Sovin Quarry Parkin omistajan Del Robinsin kanssa, että menen hoitamaan rataa siksi aikaa kun hän itse on USDGCssä pelaamassa Brittien edustajana.

Reissun aluksi tosin lensin Lontooseen pelaamaan brittien tourin päätöskisaa Croydon Cyclonea Lloyd Parkin nätille suht helpolle puistoradalle. Pari päivää olin järjestelemässä kisaa ja treenaamassa ennen kisoja. Taaskaan ei mitään ennakkotavoitteita ollut, mutta kun treeneissä heitin 10 alle ja heiton päähän Nate Dossin rataennätyksestä, tietysti vähän odotukset nousivat.

Itse kisassa olin koko ajan kärkikahinoissa, vaikken mitään supertuloksia heittänyt, mutta sää oli sen verran vaikea, ettei heittäneet muutkaan. Lopulta finaalissa olin niin paljon edellä muita, että sain pelleilläkin lopussa ja hauskuuttaa yleisöä. Viimeisellä väylällä käskin jonkun ottaa randomilla kiekon repusta ja heitinkin sitten kevyellä vanhalla Valkyriellä 120m väylän törkeeseen vastatuuleen =).

Vaikka vastus ei päätä huimannut, ekat voitto oli kuitenkin eka voitto ja otin sen mielelläni vastaan. Myös ratingit olivat hyvät ja tämä kisa nostikin rateni jo 966:een. Jossain vaiheessa kesällä olin myös sanonut Jarmolle, että seuraavan 12 kk:n aikana sijoitun top10:een PDGA-kisoissa ja nousen suomen top 20:een. Kisatavoite tuli siis heti, mutta ratingeissa olin tässä vaiheessa siellä 40-50 paikkeilla.

Quarry Parkissa pelailin ja tein hommia siis seuraavat viikot, ja sielläkin pelasin muutamia huikeita kierroksia tyynissä keleissä. Sivusin jopa Ville Piipon rataennätystä, eli -10 sielläkin ja päätinkin sitten pysyä vielä pari viikkoa ylimääräistä, että pääsen pelaamaan PDGA-kisan sielläkin.

Lokakuun lopussa järjestetiin Quarry Parkissa brittien reikäpelimestaruuskisat kutsukisana 16 parhaan kesken ja samaan aikaan muille normaali "lyöntipelikisa". Tähän kisaan otin ehdottomasti tavoitteeksi voiton ja yli 1000 reitatun kierroksen, koska olin tasaisesti pelannut 48-52 ja edellisissä kisoissa jopa 53lla oli saanut 1000 raten.

Kisassa tuuli oli taas melko kova, joten tulokset hieman jäivät normaalista, mutta itselläni kisan pilasi kuitenkin joku vatsaflunssan tyylinen homma, joka veti mahan kuralle. Ensimmäiset 13-14 väylää pelasin hyvin, mutta sitten alkoi mahassa kiertää ja ensimmäisen kierroksen loppua ja toisen alku olivat surkeaa. Toisen kierroksen puolivälissä olin käynyt jo 4 kertaa vessassa ja 10 väylän jälkeen oli pakko denffata kun hädin tuskin pysyin pystyssä.

Voittoa ei siis tullut, mutta alustavien ratingian mukaan se ensimmäinen 1000 pojon kierros tuli! En olisi ennen kautta uskonut, että sen pystyisin rikkomaan (kun Julkujärvellä ei kisoja tänä vuonna ollut). Hieno päätös kisakaudelle siis ja tällä rating nousee vielä muutaman pisteen, joten Suomen amatöörilistalla saattaa aueta jopa kakkospaikka ja avoimen miehet mukaan lukien jo 30 joukkoon. Maailmanlistallakin amatööreissä jo sinne 70 parhaan sakkiin.

Kpään viikkokisakausi
Edellisen sarjan voittajana lähdin tietysti kesäsarjaa voittamaan, mutta jo puolivälissä kävi selväksi, että tällä kertaa siihen vaadittaisiin ihmetekoja, koska muutama kaveri pisti sellaista settiä, ettei paremmasta väliä. Alkukaudesta Saku heitteli todella raakoja tuloksia, ja samaan aikaan takana tuli uusia sällejä mukaan ja tietysti tasoitetussa kisassa saivat hyviä tuloksia.

Itselläni jäi aika montaa kisaa välistä, mutta sinnittelin sielä top kympissä koko ajana ja pari kertaa taisin käväistä ihan kolmen kärjessäkin, mutta lopuksi sitten jouduin luovuttamaan taistelun, kun jäi muutama viimeinen kisa heittämättä muiden kisojen ja tuon Brittien reissun takia. Kuitenkin ihan kohtuullinen sijoitus ja rankingpisteiden voitto tästä sarjasta jätti ihan hyvän mielen. Ensi kaudella luultavasti sitten heitetäänkin perusviikkokisoja viidentienristeyksessä(kin)?

Viikkokisojen rankingfinaali
Viime sunnuntaina heitettiin kutsukisana viikkokisojen rankingfinaali 20 parhaan kesken Myllymäessä 7-väyläisenä ad hoc -radalla. Paikalle tuli 15/20 parasta raakaheittelijää, joten ihan kivat kekkerit saatiin aikaan. Myllymäkeä oli kiva heittää näin, että kukaan ei tuntenut väyliä etukäteen.

Lähdin rankingykkösenä, joten voitto oli tavoitteena ja tulikin parin heiton erolla Jarmoon ja Petriin. Enemmänkin olisi saanut olla, mutta ihan tyytyväinen kisaan, koska putti oli taas mahtavaa, kuten se on ollut nyt jo pari kuukautta. Tyynellä säällä ei tunnu menevän ohi korista oikein millään.

Muita ajatelmia
Toki paljon muutakin tapahtui fribarintamalla, tuli heitettyä paljon myös Tampereen seudulla ja kerran pari muuallakin. Julkujärvestä on tullut oma suosikki ja siellä kiersin paljon, ja varmasti kehityinkin paljon. Juuri ennen brittien reissua sain heitettyä sinne -7, joka toi mahtavan tunteen, koska niin monta kertaa oli hyvä kierros tullut sutattua johonkin väylälle.

Monelle muullekin radalla omat ennätykset parantuivat ja taisin jotain epävirallisia rataennätyksiäkin tehdä. Myllymäen 9-väyläisen -10 oli ehkä hulluin kierros, mutta toisaalta rata on niin helppo hyvässä säässä, että oli oikeastaan vain ajan kysymys, koska sen joku heittää.

Holareitakin napsui muutamia kesällä, mutta ei vielä yhtään minkäänlaisessa kisassa, ehkä ensi vuonna?

Vuoden isoimmat jutut olivat luonnollisesti 5-tienristeyksen radan saaminen näinkin hyvään kuntoon, Tomoottajien synty ja kasvu, erilaiset SM-kisat ja ylivoimaisesti tärkeimpänä hyvä porukka radoilla ja kasa uusia kavereita.

2 kommenttia:

  1. Tarkkasilmäisimmän parkkasilmäisimmät varmaan hokaspokas, että tää idea oli pöllity Rantalaihon blogista.

    Haastaisin silti muutkin pistään jotain löpinää omasta kaudestaan. Tavotteista,satsauksista ja tuloksista - oli ne sitten onnistuneita tai aasinjöötiä.

    VastaaPoista
  2. Jarmon ynnäilyt:

    Heinolan joukkueässämmät oli mun ja Syrjätien juhlaa niin kentällä, kuin sen ulkopuolellakin. Perseet tuli jynssättyä puhtaaks ja muutenki. Kalareissu oli vertaansa vailla.

    Pariässämmät meni hyvin mulla ja Tapanilla. Yks väylä vähä kusahti.

    Viikkokisat Myllymäes oli heikkoa. Osallistuin varmaan 6-7 kisaan enkä voittanu kertaakaa.

    Kirjurin viikkikset samaa tasoo. Osallistuin 6-7 kertaa enkä voittanu kertaakaan.

    Kpään mestaruuskisat oli päin vittua mun osalta. Joku sadas olin ja +48.

    Undgik oli pistooli, ihan surkee mä siäki olin silti. Mutta ei siä mitään nähny heittää.

    Rossin ja Mirhin kans käytiin ledigolffia vetämäs. Ei sekää hyvin menny.

    Lajin vaihto vois olla paikallaan.

    VastaaPoista